WatMan on yksi johtavista loistoristeilijöiden vesilaitevalmistajista maailmassa. Olemme toimittaneet ratkaisuja maailman suurimpien ja hienoimpien loistoristeilijöiden makean veden tuottamiseen ja meriveden suolanpoistoon vuodesta 2008 lähtien. Laitteemme ovat äärimmäisen energiatehokkaita, pitkäikäisiä ja siten myös ympäristöystävällisiä.
Suunnittelemme ja rakennamme laitokset sekä uusiin laivoihin että jo olemassa oleviin. Pienetkään tilat eivät ole meille ongelma.
WatMan tarjoaa teollisuuden käyttöön laadukkaita ja räätälöityjä ratkaisuja vesien puhdistukseen, uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen. Puhdas vesi voi olla valmistusprosessin edellytys tai tavoitteena on lisätä prosessin ympäristöystävällisyyttä.
Toteutamme aina esimerkiksi prosessiveden käsittelyyn, suolan poistoon ja öljyisen veden käsittelyyn liittyvät ratkaisukokonaisuudet asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen.
On ensisijaisen tärkeää, että voimalaitoksen toiminta on vakaata ja luotettavaa vedenkäsittelyn osalta. Räätälöimme voimalaitoksiin joustavat ratkaisut kaikkiin käsittelymenetelmiin ja -tarpeisiin sekä toimitamme luotettavat laitteistot suoraan valmistajalta. Meillä on pitkä kokemus esimerkiksi ioninvaihto-, käänteisosmoosi– ja EDI-prosessien suunnittelusta ja toteutuksista.
WatMan valmistaa räätälöidyt ratkaisut juomaveden valmistukseen raakavesilähteestä riippumatta. Laitteistot suunnitellaan mahdollisimman helposti käyttöön otettavaksi ja turvallisiksi käyttää. Painotamme komponenttien valinnassa käyttöiältään mahdollisimman pitkäikäisiä ja laadukkaita osia.
Perinteisten koneikkoasennusten lisäksi toimitamme käteviä ja kustannustehokkaita konttiasennuksia ympäri maailmaa. Merikonttiin asennettu vedenkäsittelyjärjestelmä on edullinen kuljettaa ja helppo ottaa käyttöön.
Kontit varustellaan aina sijoituskohteen mukaan eristyksellä, valaistuksella sekä asianmukaisella ilmanvaihdolla ja ilmastoinnilla. Kaikki lisävarustelut ja asiakkaan eritystarpeet huomioon ottaen.
Ota meihin yhteyttä, niin kartoitamme vedenpuhdistustarpeesi ja toimitamme juuri sinun tarpeisiisi sopivan järjestelmän.
WatMan Engineering Ltd Oy on suomalainen räätälöityjen vedenkäsittelylaitteiden ja -laitosten toimittaja.